Kirjoitus on tehty lähinnä oman mielen kirkastamiseksi ja surun hälventämiseksi.
Kerronpa teille tarinan, se kertoo nuoresta naisesta, lomasäästöistä ja karvaisesta turrista.
Aika tarkkaan 10-vuotta sitten siskoni kertoi minulle, että eräälle naiselle oli syntynyt äitienpäivänä 4 kääpiösnautserin pentua, 1 niistä valitettavasti oli kuollut heti synnytyksen jälkeen, mutta 3 pikkuista ihana karvakaveria oli. Päätimme mennä katsomaan pentuja, sillä olimme kaikki valtavan koirarakkaita.
Ihania karvapalleroita siellä olikin, yksi hieman pienempi kuin muut, mutta pippurinen kuin mikä ja taisteli veljiään vastaan hurjasti. Fit For Fight oli tämän kaverin nimi ja se sulatti sydämeni heti.
Olin säästänyt kesää varten 2000 silloista markkaa jotta pääsisin viikon etelänmatkalle, ujosti kysyin emännältä josko hän suostuisi osamaksuun, puolet nyt ja 2*1000 markkaa seuraavien 2 kuukauden aikana.
Hän suostui ja mutaman viikon päästä hain omakseni pienen mustahopean käppänän pennun.
Nimen valinta oli vaikeaa, yritin keksiä jotain musiikin saralta sillä se on aina ollut minulle tärkeä osa elämää. JJ, Buddy, Clapton.....kaikki käytiin läpi kunnes keksin Kamu, se sen täytyy olla.
Niin pienestä öisin hurjasti kiljuvasta otuksesta tuli Kamu, myöhemmin tämä nimi osoittautui osuvammaksi kun ikinä uskoisikaan.
Kamu oli todellakin kaikkien kaveri. Työskentelin silloin eläintarvikeliikkeen myymälänhoitajana ja Kamu oli mukanani töissä, se tervehti kaikki kauppaan tulevat ja oppi siihen että jokainen ovesta tuleva oli hänen ystävänsä ja tervehti aina tulijaa. Vielä isompanakin kamu oli aina ensimmäisenä tervehtimässä tulijaa, hän halusi olla jokaisen koiran, kissan, marsun ja kanin kaveri, huolimatta siitä mitä mieltä vastapuoli asiasta oli.
Vuosien varrella tämä karvakorva kietoi tassunsa ympäri mm. nykyisen aviomieheni koiran Dobermanni Oton josta tulikin Kamun pitkäaikainen elinkumppani. Jo ensimmäisenä päivänä oli selvää että tämä majakka ja peräväunu yhdistelmä oli erottamaton, joivat samasta kupista yhtäaikaa alle puolen tunnin tuntemisen jälkeen.
Otosta jätti aika 5 vuotta myöhemmin, mutta uusi kaveri sai alkunsa noin vuotta myöhemmin ja kasvoi mamman masussa kovaa vauhtia. Siinä mamman mahan päällä oli kiva sohvalla köllötellä sitten tuli muutto uuteen ihanaan kotiin jossa oli pelkkää metsää ympärillä, sekä kaksi kivaa karvakorvaa naapurissa, johon oli mamman kielloista huolimatta kiva karata ja lällätellä aidan takana.
Hieman ennen joulua syntynyt Ainotyttö oli Kamulle tärkeä, pesu oli ensimmäinen tehtävä tytön saavuttua kotiin, Kamu nukkui Ainon vieressä sohvalla päivisin ja vahti ettei äiti vaan hukuta silmäterää ammeeseen.
Aika tarkka 2 vuotta Ainon syntymästä saapui kotiin uusi kiljuva tyttö, josta Kamu ei enää jaksanut olla niin innostunut, samanlaisia kaikki...minä olen suosikkini valinnut tuumasi Kamu ja meni Ainon viereen.
Vaikka kyllä Emiliaaki piti toki vahtia silmä kovana !
Syksyllä 2009 mamma päätti "pelastaa" Kamulle kaveriksi pienen borderterrieri tytön Aino nimeltään, koska Aino oli jo 9-vuotias emme enää voineet muuttaa kutsumanimeä, joten nimesimme hänet Aino-koiraksi. Näin pysyimme kärryillä kumpaa Ainoa komennetaan.
Kamu täytti 14.5.2010 pyöreät 10-vuotta 19.5 päätimme sterilisoida kamun, joka läähätteli jatkuvasti tyttöystävänsä perään ja kärsi eturauhasvaivoista jatkuvan "hormonimyrskyn" takia.
Vain pari viikkoa leikkauksesta Kamu alkoi näyttää väsyneeltä ja nukkui paljon, sitten alkoi mahavaivat.
Ripulia, oksentelua ja. väsymystä. Lääkärissä käytiin moneen kertaan, nesteytettiin ja lääkittiin. Pari päivää näyttikin jo paremmalta kunnes vointi meni jälleen huonompaan. Taas lääkäriin, jatkuva ripuli aiheutti myös muita ongelmia ja Kamu vietiin Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan, pari päivää siellä ja jälleen Kamu pääsi kotiin. Mutta mamma aavisti pahaa, koira ei ollut sellainen kun se yleensä oli, vaikkakin kipeä. Ei hännän heilutusta ei syliin tuloa, vain flegmaattinen todella kipeältä vaikuttava pikkuinen koira.
Seuraava yö paljasti karun totuuden, ripuli alkoi jälleen uudelleen, se oli pikimustaa joka oli merkki siitä että suolistosta sekoittuu siihen verta. Aamulla soitto jälleen Viikkiin ja koira lääkäriin, tutkimuksia joista ei paljastunut kuitenkaan mitään uutta ja ihmeellistä. Pyysin selvittämään josko ultraamalla löytyisi syy, sillä Kamun jatkuvan mahavaivan syy oli selvitettävä. Ripulia oli kestänyt jo 2 viikkoa, nestettä oli annettu paljon samoin antibioottia eli kaiken järjen mukaan koiran olisi pitänyt parantua edes jossain määrin.
Ultrasta sitten paljastuikin laajentuneet imusolmukkeet, se ei voinut olla tulehdus sillä annettujen antibioottijen olisi pitänyt vaikuttaa ja poistaa tulehdus.
Diagnoosina syöpä, en halunnut selvittää sen enempää, en tietää mikä syöpälaatu se olisi, toivoa ei kuitenkaan 10-vuotiaalla ollut. tasan 2 viikkoa oireiden alkamisesta.
Surullisena ajoin itkusilmässä kotoa Viikkiin nukuttamaan niin rakasta ystävää, kun näin Kamun ymmärsin miksi eläinlääkäri pyysi minua saapumaan mahdollisimman pian. Rakas vauhdikas ja iloinen ystäväni oli vain muisto, hoitajan sylissä huoneeseen saapui hiljainen ja selvästi kovista kivuista kärsivä karvaturri, mamman rakas, äidin etelänmatka.
Olimme Kamun kanssa huoneessa hetken ihan kahdestaan, pidin tärisevää koiraa sylissäni ja annoin rapsutuksen jokaiselta ystävältä erikseen ja kerroin terveisiä.
Kun hoitaja antoi rauhoittavan pistoksen, silitin ystävääni ja pyysin kertomaan Otolle terveisiä, hetkeä myöhemmin ystävä nukkui pois.
Ikävä on suuri, mutta itkun tullessa ( kuten nyt ) mietin niitä ihania hetkiä joita sain karvaisen kaverini kanssa viettää, tunnen lämmön ja pieni hymy hiipii nurkan takaa.
Kaipaamme sinua kovasti rakas Kamu, Kauko, Kake, Räkäkärppä, Rääppis, rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Mamma !
